purjeveneet

Menovinkit 18.-24.8.2025

Elokuun illoissa on jo syksyn meininkiä, mutta kaupungissa on edelleen monenlaista nähtävää ja koettavaa. Keskiviikkona voi lähteä Pakkahuoneen torilta kävelykierrokselle kuulemaan tarinoita ja oppimaan paikallista murretta. Torstaina torille kannattaa tulla hyvissä ajoin, koska luvassa on kakkua ja kahvia, musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa. 

Viikonloppu tuo mukanaan jännitystä ja voimaa, kun Suomen Vahvin Mies ja Nainen -finaali valtaa Kaupunginlahden rannan. Viikonloppuna järjestetään myös Voimatori, peräkonttikirppis sekä haukikisa Pyhämaassa.

Museoissa ja gallerioissa riittää nähtävää, ja iltaisin ravintoloiden lavat täyttyvät livemusiikista, tanssista ja hyvästä tunnelmasta. Päivisin ehtii vielä risteillä Isoonkariin, osallistua perjantai-bingoon tai pulahtaa mereen rantasaunan lämmöstä. Elokuun viimeiset kesäpäivät kannattaa käyttää hyödyksi.
 

Vakka-Rasti
Vakka-Kuntorastit järjestetään tiistaina 19.8. Hiulla. Tapahtuman keskuspaikka ja pysäköinti on osoitteessa Hiuntie 365. Lähdöt tapahtuvat klo 17-18.30 ja takaisin pitää palata klo 20 mennessä. Radat ovat eri pituisia ja maastossa on paljon polkuja, joten avokallioiden päällä niiden havaitseminen vaatii tarkkuutta. Järjestäjät: Riitta ja Ari Hirvonen, Mari Kauha ja Jari Kinnala. Lisätietoja Riitalta p. 040 5020 345.

Laukkaneilikka
Laukkaneilikkatalkoisiin voi osallistua keskiviikkona 20.8. klo 17.30 alkaen Hermansaaren niityllä. Kaikille avoimissa talkoissa niitetään ja haravoidaan heinikkoa laukkaneilikkakasvustojen ympäriltä. Tapahtuman järjestää Uudenkaupungin seudun ympäristöyhdistys yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin kanssa.
Talkoot kestävät noin kaksi tuntia ja sopivat kaikille kiinnostuneille. Aiempaa kokemusta työstä tai tietämystä laukkaneilikasta ei tarvita. Mukaan voi tulla myös hetkeksi, tai vaikka kyselemään ja seuraamaan työtä.
Tapaamispaikka on Taivassalontien varrella, 250 metriä Erkontien risteyksestä Taivassalon suuntaan. Järjestäjillä on heinäharavia, mutta mukaan voi ottaa myös oman työvälineen. Lisäksi kannattaa napata mukaan käsineet. Osallistujille on tarjolla evästä ja juotavaa. 

kaupunkikuva
"Ei semne ihmine pali mittä mailmast tiär, kote ikä Uureskaupunkis käyn ol". Keskiviikkona 20.8. klo 18 Pakkahuoneen torilta lähtee kävelykierros ”Uurenkaupunki murttel”. Tällä opastetulla kävelykierroksella voit laajentaa Uusikaupunki-tietämystäsi ja kartuttaa samalla murresanavarastoasi. Kierroksella pääset myös testaamaan, miten hyvin hallitset Uudenkaupungin mainion lounaismurteen.
Matkailuopas Mika Sjöblom johdattaa sinut Suomen laajimpiin kuuluvan empiretyylisen puutalokaupungin vaiherikkaaseen historiaan ja kertoo samalla myös kaupungin vireästä nykyajasta. Kierros tarjoaa mielenkiintoista tietoa niin matkailijoille kuin paikallisille asukkaillekin. Liput Visit Uudenkaupungin nettisivuilta tai oppaalta kierroksen alkaessa.


Uudenkaupungin uusitussa pääkirjastossa (Alinenkatu 36) järjestetään 21.8. alkaen aina torstaisin klo 9.30 Satutuokio syksyn ajan vuoroviikoin Kalannin kirjaston kanssa. Raimon Kammarissa (Pankkitie 2) satuja voi kuunnella 28.8. alkaen joka toinen torstai. Tuokion kesto on noin puoli tuntia. 

toimintatorstai
Torstaina 21.8. Uudenkaupungin kaupunki tarjoaa torikahvit kauppatorilla klo 16. Tarjolla on kakkua ja kahvia 2000:lle ensimmäiselle. Tapahtuman avaa kaupunginjohtaja Atso Vainio.  Nyt kannattaa tulla tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia elokuiselle torille. Torikansaa viihdyttävät Lauluyhtye Pilke sekä Odelia Suutari.

vahvin mies
Vuoden 2025 Suomen Vahvin Mies ja Nainen finaali kisataan Leijonapuiston edustalla perjantaista sunnuntaihin 22.-24.8. Finaalissa sekä naiset että miehet kilpailevat kymmenessä eri lajissa kolmen päivän aikana. Finalistit pääsevät esimerkiksi vetämään rekkaa ja testaamaan valtavien hiekkasäkkien käsittelyä säkkiyhdistelmäkisassa. Mukana myös uusia lajihaasteita, joita kukaan ei ole ennen kokeillut. Finaalisuoritusten ohella runsaasti oheisohjelmaa, johon yleisö voi myös osallistua. Omia voimatasojaan voi testata kädenväännössä tai tukkipunnerruksessa. Kilpailualueen sisäänkäynti on osoitteessa Aittaranta 2.  Liput ja lisätiedot täältä.

bingo
Pakkahuoneen Bingoa pelaillaan vielä elokuussa perjantaisin klo 16 Pakkahuoneentorilla ja se on kaikille avoin sekä maksuton. Bingolaput ja tussit saa noutaa Pikku-Pakkikselta - riittää että tuot itsesi paikalle. Tervetuloa mukaan bingoilemaan! Voittajille on luvassa mukavia palkintoja.

männäisten tori
Männäisten Tori -tapahtumat ovat viihtyisää ajanvietettä kesän perjantai-illoissa. Iltapäivällä 22.8. klo 16 alkavan torin teemana on Energiatori ja esiintymässä on Rami Rafael.

Päivranta
Perjantaina 22.8. klo 18 alkaen vietetään iltaa Päivrannalla (Raulion uimaranta, Pyhämaantie 300). Päivi Kurkilahti on mukana laulamassa ja laulattamassa heti kuudelta ja paikalla on muurinpohjalettu buffetti sekä arpajaiset, ja mahdollisuus osallistua tarkkuusheittokilpailuun. Nappaa halutessasi mukaan oma picnickori, viltti, retkituoli, uimavarusteet ja tule viettämään mukavaa iltaa yhdessä, tutustumaan uusiin ihmisiin ja tapaamaan vanhoja tuttuja. Tapahtuma on tarkoitettu aivan kaikille: kyläläisille, pyhämaalaisille, muualta tuleville tai ohi ajaville. 
 

Nyt kannattaa napata auton takakonttiin tarpeettomat tavarat ja lähteä tekemään kauppaa rennoissa tunnelmissa. Uudenkaupungin PK-Puu Värisilmässä (Ketunkalliontie 6) järjestetään peräkonttikirppis lauantaina 23.8. klo 10–14. Myyntipaikat ovat ilmaisia ja ilmoittautua voit uusikaupunki.varisilma@pk-puu.fi

Kuva poistettu.
Suositut teematorit jatkuvat ja nyt 23.8. on vuorossa Voimatori klo 10-13. Torin teema tulee samaan aikaan Uudessakaupungissa järjestettävistä Suomen vahvin mies -kisoista. Torin lavalla luvassa taistelukoreografia sekä pariakrobatia esitykset ja lisäksi Sharksgirl -tanssiryhmä esiintyy. Musiikkia tarjoilee Chris & Laurell Trio. Torilla on esittelypisteitä erilaisista palveluista sekä kokeiltavana on myös sumopainipukuja.

hauki
Pyhämaan Kalasatamassa järjestetään hauen heittouistelukilpailu lauantaina 23.8. klo 10-15. Ilmoittautuminen paikan päällä klo 9.30 alkaen, osallistumismaksu 10 €. Isoimman kalan saaja, kalattomat ja kolme parasta venekuntaa palkitaan. Kaikkien osallistujien kesken arvonta.  Partiolippukunta KorpiAnkkurit loihtivat muurinpohjalettuja ja grillaavat makkaraa partiotoiminnan hyväksi klo 13-16 ja paikalla on myös satamatoimikunnan buffet.

kirkko
Uudenkaupungin Uusi kirkko, Rauhankatu 3.
Avoinna tiistaina 19.8. ja 26.8. vapaaehtoisvoimin klo 11.45-14. Vapaa pääsy.

bonk
Bonk-museo ja Lasten Keksimö, Siltakatu 2, on avoinna viikonloppuisin la-su klo 10-15. 
Bonk-museo tarjoaa mahdollisuuden tutustua tämän valtavan teollisuusimperiumin taustoihin ja museosta löytyykin huolella entisöityjä Bonk-laitteita ja tuotteita, jotka painottuvat Bonkin alkuhistoriaan 1800-luvun puolivälistä aina 1950-luvulle. Lasten Keksimössä voi jokainen suunnitelmansa piirrettyään ryhtyä rakentelemaan omia Bonk-koneitaan. Lasten konepajassa työskentely on maailman huvittavinta ajankulua tohtori Lithiumin pedagogisten teorioiden pohjalta. Lapsityöläiset voivat myös osallistua aikakoneen rakentamiseen, palkkaa ei makseta – muttei toisaalta niellyistä muttereistakaan laskuteta. 

museo
Wahlbergin museotalo (Ylinenkatu 11) on Uudenkaupungin museon pääkohde, joka sijaitsee ruutukaava-alueella, entisessä komeassa tupakkatehtailija Fredrik Wahlbergin porvaristalossa. Museotalon yläkerrassa esitellään tunnelmallisesti paikkakunnan merellistä historiaa. 
Kesäkuussa avautunut näyttely on nimeltään ”Ensimmäisten joukossa -Uusikaupunkilaisia naisia miesten maailmassa”. Näyttely esittelee yhteensä 13 naista, jotka olivat uraauurtavia ammateissa, joihin hyväksyttiin virallisesti vain miehiä. Tällaisia ammatteja olivat pitkään esimerkiksi urkurin ja lääkärin ammatit. Monet näistä naisista myös harrastivat sellaisia asioita, joiden ei vielä katsottu olevan naisille hyväksyttäviä, kuten metsästämistä tai purjehtimista. Näyttely on avoinna aina vuoden 2026 maaliskuun loppupuolelle saakka. Museo on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10-17 ja viikonloppuisin klo 11-16. 

automuseo
Autotehtaankadulla sijaitseva Automuseo on avoinna joka päivä klo 10-18. Museossa on laaja valikoima autoklassikkoja ja paljon muuta nähtävää autourheilun ja autoilun eri osa-alueilta. Kunniapaikan on saanut ensimmäinen suomalaisauto Korvensuu vuodelta 1913. Museossa on nähtävillä myös ensimmäinen Saab-auto, mikä valmistui Uudenkaupungin tehtaalta 13. marraskuuta 1969. Kyseessä oli Saab 96, joka luovutettiin presidentti Urho Kekkoselle. Auto rekisteröitiin asiaankuuluvasti tunnuksilla EKA-96. Presidentin aloitteesta autoa esiteltiin maaherroille ympäri Suomea ja samalla kiertueen saaman julkisuuden myötä värvättiin uusia työntekijöitä autotehtaan palvelukseen. 
Automuseon mittava autokokoelma on myös saanut rinnalleen uuden erikoisnäyttelyn. Tämä näyttely on suomalaisen keräilijän kokoelmasta poimittu monipuolinen taidenäyttely, joka sisältää mm. Juhani Palmun ja Pekka Laihon töitä. Näyttely on avoinna elokuun loppuun asti.

näyttely
Kulttuurikeskus Crusellissa juhlitaan Rauman Taiteilijaseuran 80-vuotisjuhlia ja niiden kunniaksi avataan perjantaina 22.8. näyttely nimeltään Jatkumo. Rauman Taiteilijaseura ry on vuonna 1945 perustettu ammattitaiteilijoiden yhdistys, jonka tarkoituksena on rikastuttaa ja tukea toiminnallaan paikallista kuvataidetta ja kulttuuria. Tavoitteena on edistää taiteilijoiden asemaa ja toimia yhdyssiteenä eri taiteenalojen välillä. Osallistuvat taiteilijat ovat haastaneet itsensä laaja-alaisiin ja mielenkiintoisiin tulkintoihin aiheesta peilaamalla mennyttä ja tulevaa, mukana tulee olemaan laaja kirjo maalaustaiteen, kuvanveiston ja taidegrafiikan tekijöitä.
Näyttelyn avajaiset ovat torstaina 21.8. klo 18. Cruselli on avoinna ma-ke sekä pe klo 10-16 ja to klo 10-18.

Kuva poistettu.
Galleria-Taidelainaamo Horisontissa Alisellakadulla voi tutustua elokuun ajan Aimo Lautalan sekä nuoren taiteilijan Jozek Scalettan teoksiin, luvassa on naishahmoja sekä hirven kalloja. Näyttely on avoinna ke-pe klo 12-15 ja lauantaisin klo 10-13. 
Samassa osoitteessa toimii myös Tupsula, jossa on tuhansien tupsujen näyttely -värikäs ja iloinen kokonaisuus, joka ilahduttaa myös perheen pienempiä ja käsityön ystäviä. Tupsula on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 13-17 ja lauantaisin klo 10-13.

Aarras
Raimo Aarras on pitkän uran tehnyt suomalainen taiteilija, jonka töissä yhdistyvät luonnonläheisyys, merenkulku ja vahva värien käyttö. Hän on tunnettu erityisesti meriaiheisista maalauksistaan, joissa hän vangitsee meren tunnelman ja suomalaisen saariston ainutlaatuisuuden. Aarraksen tyyli on helposti tunnistettavissa, ja hänen teoksensa puhuttelevat niin taideharrastajia kuin keräilijöitäkin. Aarraksen myyntinäyttely Gasthaus Pookissa 31.8. asti.

Jenni N. Näyttely
Kalannin kirjaston Raimon Kammarissa (Pankkitie 2) on Jenni Nordmanin näyttely "Metsän kätköissä".  Jenni on Varsinais-Suomalainen itseoppinut taiteilija, joka rakastaa luontoa ja se näkyy myös hänen töissään. 
Kirjasto on avoinna tiistaisin klo 13-19 sekä keskiviikosta perjantaihin klo 10-16.

Taiteesta voit nauttia myös Pakkahuoneen kahvilassa päivittäin klo 8-20. Esillä on 18.8. alkaen Heli Jalavan näyttely.

mari suso
Vanhassa puutalossa toimiva Runonkulman Galleria ja Pikkukylän Puoti (Ylinenkatu 38B) on avoinna keskiviikkona klo 16-19 ja lauantaina Taiteiden Yön kunniaksi klo 11-19. Galleriassa on esillä Mari Suson näyttely ”Varjoamat”. Esillä on monipuolista taidegrafiikkaa sekä eri tekniikoin toteutettuja monotypioita. Mari Suso inspiroituu luonnon kanssa symbioosissa elämisestä, juurtumisesta, myyteistä ja menneisyyden hengistä. Näyttely on avoinna 23.8. asti.
Galleriassa toimii myös kotimaisia käsityö-, design- ja taidetuotteita myyvä Pikkukylän Puoti.

zaku
Cafe Zakun Rannassa (Suukarintie 6B), järjestetään keskiviikkoisin moottorikahvila klo 15-21, jonne toivotaan niin harrasteautoja, motoristeja kuin kaikkia muitakin viettämään iltaa. Hyvän ruoan ja juoman lisäksi voit tulla nauttimaan hyvästä tunnelmasta ja muista ihmisistä. Kahvila/Baari sijaitsee Voimala Zakun pihalla hienojen merinäkymien äärellä.

Captain´s Makasiinissa esiintyy lauantaina 23.8. klo 21 Dr Doctor. Tämä viiden miehen kokoonpano tietää miten biletys saadaan vauhtiin, soitto on ammattimaista ja biisivalinnat erinomaisia.

Pakkahuoneen Terassin After Workissä perjantaina 22.8. klo 18-21 esiintyy Ville-Markus Vesterinen.

Ravintola Pikku Wikun puolella on perjantaina 22.8. karaokessa teemana 2020-luku.

Ravintola Wikussa on Vahvin mies kisojen jatkot ja esiintymässä la 23.8. klo 21 on Poppenroll, joka on uusikaupunkilainen covereita soitteleva bändi.

Bistro Bay muuntautuu lauantai-iltaisin kluBBeniksi. KluBBen on täydellinen paikka fiilistellä ja päästää vapaalle. Puolen yön korvilla valot laskeutuvat, discopallo pyörii & päästään nauttimaan viikon parhaista hetkistä. Lauantaina 23.8. klo 22 alkaen deckin takana häärää oman kylän DJ POLLY.

The Heels
Ravintola Blue Time Kalannissa (Pruukintie 3) tarjoaa rock ’a billya lauantaina 23.8. klo 22 alkaen. Esiintymään saapuu Vimpelistä kotoisin oleva The Heels -yhtye. The Heels koostuu Stray Catsin tavoin kolmesta jäsenestä. Kontrabassossa on Kimmo Mattila, kitarassa ja laulussa Mikko Mattila ja rummuissa Ville Joensuu. 

Kesälauantaisin Bar m’ Ukissa pääsee tanssimaan dj:n soittamien hittien tahtiin aina aamuyöhön saakka. Sisäänpääsy 5 €. 

Santtioranta Campingin kesän livemusalauantaissa 23.8. yleisöä tanssittaa Päivi Kurkilahti klo 17-20.

isokari
Isonkarin päiväristeilyt

Isokari on Selkämerellä sijaitseva suuri saari, jonka vuonna 1833 valmistunut majakka viitoittaa edelleen tietä merenkävijöille. Kesäkaudella majakkasaari tarjoaa vierailijoille unohtumattomia elämyksiä. Vuonna 2020 peruskorjattuun majakkaan pääsee vierailemaan opastetuilla kierroksilla ja maisemia ihaillakseen on kiivettävä lähes 200 porrasta. Päiväristeilyjä Isokarin majakkasaarelle tehdään keskiviikosta sunnuntaihin. Matkaan lähdetään M/S Kertulla klo 10.30 Pakkahuoneen vierassataman takaa osoitteesta Pakkahuoneenkuja 2 ja paluu samaan paikkaan klo 17.30. Huom! Ei risteilyä perjantaina 22.8.
Liput aikuisilta 88 € ja 4-12 vuotiailta 35 €. Hintaan kuuluu edestakaiset merimatkat, opastettu saarikierros, sisäänpääsy majakkaan sekä lounas Ravintola Mainiossa. Liput ja lisätiedot: merikauppa.isokari.fi

portaat
Kaupungin järjestämiä ulkoliikuntatunteja pidetään Wintterin alueella maanantaina ja tiistaina. 
Tunnit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Maanantaina 18.8. klo 17.15-18 on luvassa Porrastreeniä. Se kehittää tehokkaasti jalkojen lihasvoimaa, parantaa kestävyyttä ja hapenottokykyä. Porrasharjoituksista on tarjolla kevyempiä ja raskaampia vaihtoehtoja. Treeni pidetään Wintterin kuntoportaissa. Tihkusade ei haittaa, mutta rankkasateen sattuessa tunti perutaan. 

Tiistaina 19.8. klo 17-18 tehdään Circuitia Wintterin pihalla. Circuit on eri välineillä ja kehonpainolla tehtävää kiertoharjoittelua. Circuitissa treeni tehdään läpi kierroksina. Kierrokseen valitaan noin 6-12 treeniliikettä ja ne kierretään läpi ilman varsinaista taukoa. Kierroksen jälkeen pidetään 1-3 minuutin tauko, jonka jälkeen aloitetaan seuraava kierros. 

kahvakuulat
Liikuntakeskus Ellenin kesän treenit:

Kahvakuulatreenit ulkona Sorvakossa, Ainonkujan leikkipuistossa tiistaisin klo 19-20. Kahvakuulailu on tehokasta ja monipuolista voimaharjoittelua koko keholle. Treeni sopii kaikille perusterveille liikkujille, niin miehille kuin naisille. Treenataan kuulailun perusliikkeitä ja -tekniikkaa, nostamme sykettä ja kehitämme voimaa, tasapainoa sekä liikkuvuutta. 

Keskiviikkoisin on klo 19-20 Zumbaa Sorvakon rantanurtsilla. Kaikki ovat tervetulleita mukaan nautiskelemaan kesästä, musiikista ja tanssista. Ulko-Zumba sopii kaikille perusterveille liikkujille, jotka nauttivat tanssijumpasta nurmikolla, kesätuulen ja auringon alla. 

Jumppien hinta on 12 €/tunti ja niihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ohjaajana toimii Johanna Harikkala-Nurmi. Sateella ei tunteja.

Pyhämaan Pyryn järjestämää lentopalloa pelataan torstaisin ja sunnuntaisin Vintrin uimarannalla (Lyökintie 726) klo 18. Kaikki ovat tervetulleita mukaan pelaamaan.

sisula
Studio Hyvinvoinnin Palikat pitää mökkijoogaa Sisulassa kesän ajan joka perjantai klo 19-20 (Eräistenkarintie 10, Lokalahti). Sateella jooga pidetään navetassa ja tarvitset mukaan oman joogamaton sekä torkkupeiton loppurentoutukseen. Pukeudu rentoihin ja mukaviin vaatteisiin sään mukaan ja nappaa mukaan myös vesipullo. 
Ilmoittaudu Annelle p. 050 5731 364. Hinta on 10 €/henkilö.

uimahalli
Uimahalli on auki maanantaista perjantaihin, ajantasaiset aukiolot täältä.

höyry
Saunalaituri Höyry (Pilssitie 23) sijaitsee historiallisessa Janhuanniemessä, meren äärellä. Höyry on paikka, jossa kiire unohtuu ja hyvän olon tunne valtaa mielen. Elokuussa tiistai-illat tarjoavat mahdollisuuden tutustua Höyryyn helposti ja edullisesti. Joka tiistai klo 17–19 järjestettävillä avoimilla tutustumiskäynneillä pääset saunomaan ja uimaan vain viidellä eurolla – ilman ajanvarausta.
Höyry tarjoaa rauhallisen hetken luonnon ja veden äärellä.
Sauna on varattavissa ympäri vuoden osoitteessa: Saunalaituri Höyry - Sauna | Vuokrasauna | Uusikaupunki

haimio
Haimion vapaasaunalla (Haimiontie 351) on suviuintia päivittäin. Vapaasauna on kaikille avoin ja se sijaitsee yleisen uimarannan yhteydessä. Ensimmäinen saunoja lämmittää saunan. Saunaa hoitaa ja ylläpitää Jokisivun nuorisoseura ry. Sauna on kevään aikana kokonaan remontoitu ja uusittu ja voit tukea talkoovoimin tehtyä uudistusta vapaaehtoisella ja -valintaisella saunamaksulla. Ohjeet löytyvät saunalta.

metsälehto
Tiistaisin kaikille avoimet suviuinti-illat Metsälehdon saunalla ovat klo 18–20 (Haimiontie 365).
Metsälehdon sauna sijaitsee makeanvedenaltaan rannalla. Rannalla on hyvä laituri, josta pääsee rappuja pitkin uimaan, myös suoraan rannasta pääsee halutessaan. Ranta on laiturin luona matala, joten sopii hyvin myös lapsille. Saunan lämmitys ja sulkemisen rutiinit hoidetaan vuorotellen vapaaehtoisten voimin. Saunamaksu on 3 €/hlö ja alle 12-vuotiaat polskivat ja saunovat ilmaiseksi. Maksuna käy käteinen tai Mobilepay.

pumptrack
Koko perheen Skeittipuisto Pumptrack mahdollistaa niin skeittaajien, scoottaajien kuin pyöräilijöidenkin harrastamisen Kaupunginlahden pohjukassa, upeissa maisemissa. Skeittipuiston vieressä sijaitsee lasten suosittu Leijona-leikkipuisto sekä senioreille suunnattu toimintapuisto.

golf
Kasarminlahdentiellä sijaitseva golfkenttä houkuttelee pelaajia meren läheisyyteen. Nyt on aika ottaa mailat esiin ja suunnata ulos nauttimaan luonnosta. Golfklubi palvelee osoitteessa Golfintie 2 ja siellä voit hoitaa pelivaraukset ja tavata muita golfharrastajia rennossa ilmapiirissä. Olitpa sitten kokenut konkari tai vasta lajiin tutustuva, kenttä tarjoaa hyvät puitteet kaikentasoisille pelaajille. Kentällä järjestetään myös alkeiskursseja ja siellä opetetaan golfin perusteet niin käytännön kuin teorian tasolla, eikä aikaisempaa kokemusta lajista tarvita. Seuraava alkeiskurssi on sunnuntaina 24.8. klo 10 alkaen.

padel
Padel on lähivuosien aikana suuren suosion saavuttanut mailapeli, joka on Meksikosta lähtöisin. Laji yhdistää tenniksen ja squashin ominaisuuksia luoden äärimmäisen hauskan lajin. Padelia pidetään myös maailman sosiaalisimpana lajina ja se on myös nopeiten kasvava urheilulaji koko maailmassa. Padelia pelataan virallisesti nelinpelinä, mutta myös kaksin voi pelata. Padel Uusikaupunki tarjoaa upeat puitteet supersuositun padelin harrastamiseen aivan keskustassa. Varaa vuoro suoraan Playtomic-sovelluksesta tai kotisivujen kautta.

Sorvakon ulkokoripallokenttä (Kullervontie 5) on kaikkien vapaassa käytössä. Katukoriskenttä on padelkenttien vieressä ja siellä on kolme koria. Liikunnanriemua upeassa ympäristössä, onko sinun tavaramerkkisin heitto, donkki vai layup? Kerää porukka kasaan ja eikun pelailemaan.

maastopyöräily
Kaikille avoimia maastopyöräilyn yhteislenkkejä ajellaan sunnuntaisin, lähtöaika on klo 12 ja lähtöpaikka ”pingviinipuisto” Ruokolanjärven rannalla Uudessakaupungissa. Maastopyörälenkille voi lähteä matalalla kynnyksellä ja ensikertalaisetkin otetaan erittäin mielellään mukaan. Reitit ja vauhti sovitellaan osallistujien tason mukaan. Vaatetus sään mukaan ja kypärän käyttö on turvallisuuden vuoksi edellytys osallistumiselle. Myös ajohanskojen käyttö on suositeltavaa. Ohjaaja ei välttämättä aina pääse paikalle, joten ensikertalaisia pyydetään ilmoittautumaan Timolle, häneltä myös lisätietoja tarvittaessa, p. 040 7427 222. Järjestäjä Vakka-Suomen Latu ry.

kasarminlahti
Luonnosta pääsee nauttimaan esimerkiksi Pamprinniemen luontopolulla Pyhämaassa. 
Keskustan alueella sijaitsee lintujärvenäkin tunnettu Hiunjärvi luontopolkuineen ja laavuineen
Kasarminlahden esteettömälle ulkoilureitille ja lintulavalle pääset patikoimaan vaikkapa urheilukentän pysäköintialueelta. Reitin läheisyydestä löytyy myös laavu. 
Korsaaressa sijaitseva Oinassaaren laavu on myös mukava retkikohde. Matkaa Uudenkaupungin keskustasta Lepäisten suuntaan tulee noin 18 kilometriä. Reppuun mukaan grillattavaa ja menoksi!

Lisätietoja näistä ja lisää tapahtumia löydät alla olevasta linkistä.
tapahtumat.uusikaupunki.fi

 

Share:

facebook twitterbird